Useampia päiviä kestävä helle on tähän aikaan vuodesta poikkeuksellista. Kevätkosteus on puhallettu pois, äkkikuumuus asettaa haasteita kasveille ja ihmisille. Viime syksynä moni puu ja pensas vihersi, kun pakkaskausi alkoi, ja ruskavaihe jäi siis pois. (Esimerkiksi Pohjanmaalla tätä ihmeteltiin, samoin muuallakin.) Nyt tuli äkkikesä.
Viimeisten 30 vuoden aikana puutarhoissa on ollut useampia trendejä. Olen joskus kertonut mauttomimman esimerkin noin 25 vuoden takaa, kun aaloeraukalle oli laitettu lävistyskoruja. (Kuva sellaisesta kasviparasta oli muinoin Kotipuutarhassa, ja otos peräisin alan messuilta, muistaakseni Tukholmasta.) Kaikkea eloperäistä ei ole tarpeen lävistää eikä täydentää koruilla, tiedetään mehikasvien todenneen. Kasveja kun haastateltu, ja moni niistä on pahoittanut mielensä ihmisten turhamaisuuden vuoksi. Edellisessä kirjassa on juttua aihepiiristä eli kasvien kyvystä kommunikoida, joten asia on tuttu. Sen olen muuten huomannut, että oman pihan puheliain edustaja on vanha Sandels-mänty. Eilen se ihmetteli kanadanhanhia, joita se ei ollut ennen nähnyt.
Chelsea Flower Show käynnistyy heti tiistaina. (Viime vuonna piti sairauden eli koronan takia perua kaksi Lontoon-matkaa, joten nyt en edes yrittänyt.) Näytepuutarhojen lisäksi on tietysti muutakin, vaikka ne ovat eniten esillä. Vesipihiys ja orgaaniset puutarhat ovat kestoteemoja, ja hiilijalanjälkeä tarkastellaan eri vinkkeleistä, kuten vaikka muovitonta ja turpeetonta tulevaisuutta puutarha-alalla. Suuressa paviljongissa on esillä kukkataidetta, ja sisäkasvien voittokulkuun 2020-luvulla paneudutaan aisteja herättelevässä näyttelyssä. Maailman innostavinta ja monipuolisinta kukkakansan tapahtumaa voi seurata niin runsaasti podcasteissa ja suorissa radio- ja tv-lähetyksissä, ettei paikan päällä ehtisi millään seurata kaikkea. Jää se skumpan jonottaminenkin pois. Kasveja ei voi enää näiltä reissuilta hankkia, kiitos brexitin. Muutaman salakuljetustapauksen tosin tiedän, mutta huuleni on sinetöity omenavahalla.
Ensimmäiset tomaatit kukkivat, ja ponnekkaat kesäkurpitsojen taimet ovat aloittaneet taipaleensa kasvusäkeissä. Kasvatan myös muutaman linnunpöntön eli pullokurpitsan, niiden siemeniä on myynnissä yleisesti siellä täällä. Nämä kurpitsat pitää kylvää aikaisin, ja alkusyksyyn mennessä valkoisista kukista on kehkeytynyt isohkon pullon kokoisia hedelmiä. Seuraavana keväänä pääsee tarjoilemaan ekologista asumista pikkulinnuille, ja siivekkäät ystävämme arvostavat helposti ympäristöön sulautuvaa, funktionaalista yksiötä.
Ruusupapuja laitoin itämään parikymmentä, sekä valko- että punakukkaista lajiketta, pinkkiäkin vielä. Kesäkukkia laitan vielä esikasvatukseen, keijunkukka piti kylvää jo maaliskuussa. Se on hidas, ja tänä vuonna erityisen hidas, jotenkin erityisherkkiä. Salaattia en kylvä lainkaan, sillä arvostan rikkakasveiksi tuomittuja tapauksia suuresti. Vuohenputken, nokkosen ja voikukan parissa voi harrastaa siis sadonkorjuuta, ei kitkemistä. Kanoille vien päivän mittaan vihreää myös, vapaanahan ei niitä saa nyt lintuinfluessan takia pitää. Eilen kanat riemastuivat, kun kiikutin niille pellon laidasta juolavehnätuppaita matoineen päivineen. Nokkosta nekin arvostavat, ja nyhtävät kanaverkon takaa kaiken, mihin yltävät.
Perunan istutan pian, ja jokainen itupottu saa seurakseen järvikalan. Se on vanhan kansan perusniksi, sillä ravinteita yhdessä sintissä on juuri tarvittava määrä. Muutaman erikoisuuden, kuten 'Värtsilän mustan' lisäksi on perusperunoita eli Timppaa ja Siikliä. Ehkä jokavuotinen innostuminen kostautuu, ja koittaa vielä pakkasjakso ja saamme kymmenen senttiä lunta. Maa alkaa taas routia, pumppu jäätyy järvessä, nenäliinapuun lehdet mustuvat ja tippuvat, kanoille pitää neuloa villapaitoja, kotitontut saavat kylmäkyhmyjä kesämökillään ja palaavat ennen aikojaan... Mutta ei hätää. Valkokukkainen enkelinpasuuna kertoi, että sen torvet suojaavat. Ne henkäilevät rauhaa, lämpöä ja hyvää tahtoa, eikä sen suurempia toiveita olekaan.
Comments