Lumi ja yöpakkaset ovat pitäneet huolta siitä. että puutarha-aktiviteetit ovat rajoittuneet oksien katkomiseen ja hankikävelyyn. Linnunpöntöt on putsattu ja muutama uusi ripustettu odottamaan puutarhavieraita. Aitta on myös siivottu, ja talven aikana jemmatut kirpparilöydöt kiikutettu kesäkirjahyllyyn odottamaan sadepäiviä.
Sen verran lumi on sulanut etelän suunnalta, että puupioni ja loistokärhö (Clematis 'Jackmanii') ovat paljastuneet kasvihuoneen edustalla. Ensimmäinen on ainakin kuusi vuotta vanha ja kasvatettu siemenestä, mutta kukkinut se ei vielä ole. Kärhö taas kukki syyskuun loppuun asti, ja on kotoisin Kivistikin kärhötilalta Virosta. Yhtenä keväänä köynnös ei noussutkaan, ja luulin sen menehtyneen. Kuinka ollakaan se väijyi maan alla, ja ilmaantui seuraavana keväänä. Kaikenlaista on! Kun vierailimme ko. puutarhatilalla, saimme kuulla naapurin aasin karanneen edellisenä yönä ja syöneen suurimman osan myytävistä taimista. Tûrin kukkamessuilta olen myöhemmin ostanut Kivistikin jalostamia suurikukkaisia, usein kerrottuja ja sinivioletteja erikoisuuksia, mutta eivät ne ole täällä talvehtineet. Ne pitäisi kasvattaa ruukuissa ja kiikuttaa talveksi kellariin, kuten esimerkiksi Kirsi Järvenpäässä tekee. Hänellä oli muutama vuosi sitten peräti 25 tällaista isokukkaista erikoisuutta, ja siis ruukkuasukkeja kaikki.
Eräs lukija laittoi viestiä ja ihmetteli, miksi en kirjoita ympäröivistä uhista ja tästä painostavasta tunnelmasta, jolta on mahdotonta välttyä. Syy on hyvin yksinkertainen: luontoelämykset ja puutarha ovat niitä asioita, jotka kantavat myös tällaisina aikoina ja joiden parissa saa muuta ajateltavaa. Elämää on, ja haluan nähdä sen koko ajan. Kun tänä aamuna tarkistin itävien siementen rivit ja huomasin punarevonhäntien (Amaranthus) lilliputtimaiset (ja punaiset) sirkkalehdet, ei tullut sienipilvi mieleen eikä edes viides artikla. Jogurttikoneessakin on alkanut tapahtua, sillä pari kärsimyskukan (Passiflora edulis) siementä suvaitsi itää ennätysnopeasti eli kolmessa viikossa, muutamat lajikkeet odottavat vielä. Mutta tästä menosta - kurkottumisesta eteenpäin - on hyvä ottaa esimerkkiä. Kukko laulaa myös sinä aamuna, kun joutuu pataan, lainaan. Pääsiäisen tienoilla se on hyvä muistaa, miksei myös muulloin.
Puutarhasesongin kanssa samaan aikaan alkaa myös ilmaisten lisukkeiden sesonki. Rikkaruohoiksi tuomituissa aarteissa on puolensa, aina vaan. Voikukka on se helpoin, eikä se tule loppumaan. Viime vuonna kelpuutin salaatteihin, keittoihin ja muhennoksiin ehkä kahtakymmentä villivihannesta tai -yrttiä, ja kärkipaikan vievät voikukkien lisäksi nokkoset. Tänään käytin viimeiset kuivatut nokkoset pirtelöön, mikä on minusta parempi sana kuin smoothie. Aloitin tämän harrastuksen 45 vuotta sitten, enkä ole vielä kyllästynyt.
Törpelö on muuten sellainen pirtelö, jonka osaa tehdä törppökin. Maustamatonta jogurttia, kaurapuuron jämät. kourallinen villiä alkukesän vihreää, kananmunan keltuaisia ja auringonkukan siemeniä ja hunajaa, ja taas jaksaa. Vaniljasokeria voi laittaa ja kun kesä pääsee vauhtiin, pikkuluppion (Sanguisorba minor) tai jonkin viherminttulajikkeen lehdet aateloivat tämän mutkattoman välipalan. Moni jauhaa sekaan kananmunankuoret, minä kerään ne talteen ja syötän kanoille. Niille kiikutan myös ne kasvimaan suurimmat kastemadot, heti kun maa sulaa. Aikainen kana nappaa sen suoraan lapion terältä!
Comments